Joensuun ravinuorten toimintakertomus 2005
Ravivuoden teemat
Ravinuorten toiminta aloitettiin yhteisillä ponihiiteillä jotka aloitettiin tammikuun lopussa. Ravikausi käynnistyi 20.2 jossa ajettiin vuoden ensimmäinen ponilähtö.
Kaikkiaan ponilähtöjä ajettiin Joensuussa yhdeksän ja Lieksassa kolme lähtöä. Kaikki lähdöt olivat a-ponien lähtöjä. Kaikkien ponilähtöjen voittajat loimitettiin sekä kolmelle parhaalle annettiin ruusukkeet, mikäli osallistujia oli vähintään kymmenen. Ravinuoret järjestivät ponitalutusratsastusta kolmien ravien yhteydessä. Joensuussa tai Lieksassa raviuran aloittaneiden ponien omistajat palkittiin pokaaleilla. Pohjois-Karjalan poneista kolme aloitti uransa Joensuussa, ponit olivat Camilla Onerva om. Pirkko Eronen, Passion Brunella om. Saga Timonen ja Heinäahon Vinski om. Elisa Wahlsten. Kauden aikana Pohjois-Karjalan raviponeja starttasi yhteensä 19 kpl, kaikki olivat shetlanninponeja. Kaikkiaan Pohjois-Karjalassa starttasi ponilähtöihin yhteensä 35 raviponia. Palkintorahoja Joensuun ravirata maksoi kauden aikana yhteensä 2204 euroa.
Ravinuorten vuoden kohokohta oli maaliskuulla jolloin Keski-Karjalan hevosystäväinseura lahjoitti raviponin nuorten kilpailukäyttöön. Poni ostettiin Hankasalmeltä 8.3.05 Jari ja Nina Pietiläiseltä. Shetlanninponi Humle oli valtakunnallisesti vuoden 2004 voitokkaimpia poneja kuudella voitollaan. Ravinuorten uusi poni starttasi Joensuun V75 ravien ponilähdössä 19.3, joka oli miniolympia -ravien karsintalähtö. Humlella ehti ohjastamaan vuoden 2005 aikana kaikki ponittomat P-ajoluvan haltijat (14 hlöä) ja syksyllä neljä ohjastaa sai jo toisen ohjastusvuoron. Ohjastajat arvottiin jokaiseen starttiin.
Ravinuorista ja -ponista tehtiin useita lehtijuttuja ja pari radiohaastattelua Pohjois-Karjalan radioon kevään aikana.
Raviponi asusti kilpailukauden nuoriso- ja ponivastaavan tallissa Polvijärvellä ja hän vastasi ponin valmennuksesta sekä kilpailuttamisesta. Poni kilpaili kauden aikana 20 kertaa statistiikalla 3-1-2 vs. 532 e enn. 2.34,8a, 2.44,9 ly.
Huhtikuulla pidimme P-ajolupakorttikurssin johon osallistui kahdeksan tyttöä ja kaikki läpäisivät kurssin.
Kesäaika meni ravien aikaisissa tapaamisissa ja raviponin kilpailuissa.
lokuulla järjestettiin raviretki johon osallistui 25 henkilöä. Retken aikana vierailtiin Elina Laakkosen -, Pykälä- ja Humlen tallilla. Lisäksi kävimme Saarilan maatilamatkailutilalla jossa vietimme iltapäivän kunnes retki päättyi Joensuun iltaraveihin. Jokaisessa retkikohteessa nuoret valitsivat omat symppishevosensa joille annettiin Young Power -ruusukkeet.
Syyskuulla osallistuttiin Joensuun Urheiluratsastajien kanssa valtakunnalliseen Nouse Ratsaille -päivään. Tapahtumassa pidettiin haastekisa johon osallistui neljä joukkuetta, Ravinuoret, Pohjois-Karjalan poniporukka, Liperin Hys heppakerho ja Joensuun UrheiluRatsastajat (Pkur). Haastekisaan sisältyi teoriaosuus, ponin valjastus ja taitoradan suoritus. Voiton vei Jns Ravinuorten joukkue, 2. Pohjois-Karjalan poniporukka 3. Liperin heppakerho 4. Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat. Kaikki osallistujat palkittiin kunniakirjoin ja tavarapalkinnoin.
Syyskuulla ravinuoret olivat kaksi päivää Joensuun Prismassa esittelemässä ravitoimintaa nuorisorintamalla. Toisena päivänä paikalla oli myös kolme talutusponia. Tapahtuma jatkui koko viikonlopun ja sunnuntaina PKO -raveissa (yleisöä yli 5100 hlöä) oli paikalla myös talutusponit. Poneista huolehtivat ravinuoret ja ponien taustajoukot. Raveissa oli ponilähtö sekä ravinuorten toiminnan esittelyä. Päivän aikana saatiin useita uusia jäseniä.
Lokakuulla ajettiin ponien maakunnan mestaruusajot 180 euron ykköspalkinnosta, lähdön kaikki hyväksytyn juoksun tehneet palkittiin väh. 15 e palkinnolla ja ruusukkeilla. Mestaruuden voitti Illiad, omistaja Ella Huttunen. Lokakuulla oli myös Ponipamaus -lähtö ja lähdön voitto meni Pohjois-Savoon Siltasaaren Serenadelle ja koko Ponipamaus -sarjan voitti Humle om. Joensuun ravinuoret, kiertopalkinto on vuoden Humlen hallussa. Humle voitti kesän aikana Ponikunkkareissa yhden lähdön maakunnan uudella ennätyksellä 2.34,8a ja oli PikkuKunkku -kisassa hienosti kolmas.
Joulukuulla kausi päättyi ja huipentui perinteiseen ponigaalaamme eli pikkujouluun. Ponigaalassa palkittiin vuoden ansioituneet ponit ja ravinuoret. Palkintoja oli hankittu reippaasti ja kaikki osallistujat saivat myös kotiin viemisiä erilaisten kilpailujen kautta. Ponigaalassa oli 60 alan harrastajaa mukana. Ravinuoret tarjosi vieraille mehua, glögiä sekä pientä purtavaa. Jokainen vieras toi nyyttäri periaatteella tuomisia ponigaalaan. Ravinuoret hankki kaikki pokaalit ja palkinnot kilpailuihin sekä palkituille.
Vuoden 2005 palkitut
Vuoden Raviponi; Illiad om. Ella Huttunen
2. sija Humle on. Joensuun Ravinuoret 3. sija Silver King Kong om. N, T ja T Nöjd
Vuoden Tamma, Pattyn patsas ; Great Suprise om. Romo Perhekodit Oy
Vuoden Tulokkaat; Great Suprise ja Susanna Suomalainen
Vuoden Nopein; Humle om. Joensuun ravinuoret
Vuoden Poniohjastaja; Krista Toivanen
Vuoden Urhoollisin; Gusti om. Janne Kortelainen
Vuoden Talutusponi ; Zampa von Toonenhof om. Johannes ja Kirsti Lilja
Vuoden Onnistuja; Jiggers Cream om. Marjo Romppanen
Vuoden Symppispari : Chopin Horsewski ja Anni Jormanainen
Aktiiviset Ravinuoret ;Marianne ja Johanna Pykäläinen, Silja ja Noora Kuikka, Sami Ignatius, Panu Tuomela
Lisäksi Pohjois-Karjalan poniporukka palkitsi Ponipainijan tittelillä Tiina Kuosmasen.
Palkitsemisen kriteereitä ovat mm. kilpailusuoritukset, positiivinen asenne, aktiivinen toiminta ravinuorissa, onnistumiset ja positiiviset hetket harrastuksen parissa.
Lisäksi Ravinuorten toimintaa
Maksaneita jäseniä oli 73 henkilöä. Jäsenmaksut vuodelta 2005: 8 €/hlö, 14 €/2 hlöä 12 €/ 3 hlöä tai enemmän.
Tapahtumien lisäksi lähetettiin jäsenkirjeitä 6 kpl.
Lisäksi ravinuoret valitsivat symppishevosen ravipäivinä sekä olivat ravinuorten infopisteessä jakamassa tarroja sekä palkintoja. Raveissa olemme vaihtaneet kuulumisia ja keksineet uutta toimintaa.
Ravivuoden aikana saimme uudet kerhotilat. Uusiin tiloihin muutettiin maaliskuulla V75 ravien yhteydessä. Ravinuorilla on todella huippuolosuhteet. Uusiin tiloihin tuli nuorten oma kirppis, pari sohvaa & nojatuoli, uusi televisio, seinillä on useita piirustuksia, ravinuorten tuotteiden myyntipiste sekä Humlen palkinto "nurkka".
Ponivarikko siirtyi varikkoalueen päätyyn jonka ansiosta turvallisuus parani huomattavasti. Lämmittelyt ja esittelyyn meno tapahtuu takakaarteesta käsin samoin startin jälkeen on suora yhteys ponivarikolle.
Kaikille v 2005 jäseniksi liittyneille annettiin lippis, pinssi ja tarroja lahjaksi. Lisäksi ravirata lahjoitti kaikille ravinuorille "ravinuoret" logolla varustetut T-paidat.
Nuorisovastaava kirjoitti jokaiseen Kärryillä -lehteen Joensuun ravinuorten toiminnasta.
Raviradan uudet nettisivut valmistuivat vuoden alussa joihin tuli ravinuorten oma linkki. Sivujen päivittäminen ei sujunut, joka johtui omasta aktiivisuudesta.
Joensuussa 11.02.2006
Minna Norismaa, nuoriso- ja ponivastaava
