Uutiset

20.01.2019

Linnunlahden ravikausi 2019 käyntiin

Joensuun ravit

Vuosi vaihdettu ja ravigaalat juhlittu. Linnunlahden ravikausi pyörähtää käyntiin tänään 20.1. sunnuntaina kymmenen ravilähdön ja yhden ponilähdön voimin. Ponilähtö ravataan klo 15:40 ja päivän ensimmäinen lähtö juostaan klo 16:07. Joensuussa on raikas ja kaunis pakkassää, ja - 18 asteen lukemia odotellaan myös ravien ajaksi. Ratatiedot ja tarkemmat säätiedot löytyy sivuiltamme kohdasta Ajankohtaista > Ravisää.

Linnunlahden ravivuosi pitää sisällään uutta ja vanhaa, eli niitä uudistuksia ja hyväksi havaittuja juttujakin. Olemme kuunnelleet herkällä korvalla myös ravipäiviemme palautteita. Kiitos jokaiselle vastanneelle!

Joensuun Ravinuorten Lasten Hevosmaailma ja lapsiparkki löytyvät tuttuun tapaan ravintolakatsomon alakerrassa. Koulutettujen ja innokkaiden ravinuortemme kanssa raveissa viihtyvät taatusti myös perheen pienimmät. Linnunlahden maankuulut pizzat valloittivat ravikansan viime vuonna, ja pizzoilla herkutellaan tottakai myös tänä vuonna. Kokkimme loihti pieniä uudistuksia listalle, joten eikun maistamaan! Raviemme vihjeet löytyvät aina ravipäivän yhteydestä. Tälle vuodelle kuumat ravitipsit raveihimme vihjaa Joni Reinikka. Lisätietoa kaudenavausraveista, uusi pizzalista sekä vihjeet ja käsiohjelma löytyvät sivuiltamme Ajankohtaista > Ravit ja tapahtumat > Toto4 & kaudenavausravit.

Uuden vuoden uudistuksiin Linnunlahdella tulee kuulumaan myös uuden valjastuskatoksen rakentaminen varikon katsomoportin puoleiseen päätyyn. Tämä tuo kaivattua lisätilaa ja lisää valjastuspaikkoja varikon laajetessa katsomorinteen puolelle. Linnunlahdella ravataan myös viidet Kaikki palkitaan -ravit, joista kaudenavausravit ovat ensimmäiset. Vuotemme on täynnä intoa ja tohinaa myös 10. - 11.8. järjestettävien ponikuninkuusravien johdosta. Tällöin Linnunlahdelle saapuu ponien parhaimmisto kilpailemaan ponikuninkuuksista, ja suunnitelmissamme on toki monenlaista mukavaa, sillä (poni)ravit on koko perheen tapahtuma.

Muistattehan antaa palautetta myös tänä vuonna aina vieraillessanne Linnunlahden raveissa olitpa sitten katsojana, kilpailijana tai hevosenomistajana! Asiakastyytyväisyyskysely löytyy osoitteesta ravit.kysely.net.

 

Tervetuloa raveihin Linnunlahdelle!

Raviurheilu - jännitystä ja unohtumattomia elämyksiä